Kuva: Antti Haanpää, YLE
Kuva: Antti Haanpää, YLE

Hanna Forssell


Torstai 20.4. klo 10.20 - "Uusi Kansallinen"

Hanna Forssell on Suomen kansallismuseon yleisösuhdepäällikkö, joka johtaa Uusi Kansallinen -toimintamallihanketta sekä Suomen kansallismuseon Yleisötyö ja tapahtumat -yksikköä. Hanna Forssell on Helsingin yliopistosta valmistunut kansatieteilijä.

Kansallismuseo uudistuu, kun museon satavuotisen historian suurin rakennushanke käynnistyy syksyllä 2023. Historiallisen päärakennuksen yhteyteen liittyvä moderni uudisosa tuo uutta tilaa ja volyymia näyttelyille, tapahtumille ja palveluille.

Uudistuvan museokokonaisuuden suunnittelua ohjaavat yhteiskunnan, yhteisöjen ja yksilöiden tarpeet. Kansallismuseon tavoitteena on vahvistaa kulttuurista kestävyyttä, vastata alati kasvavaan kulttuurin kysyntään sekä tuoda yhteinen ja jaettu kulttuuriperintö vieläkin paremmin saavutettavaksi ja käyttöön. Kansallismuseon tarjoamat sisällöt antavat maailman muutokselle taustaa ja suuntaa, ja lisäävät yhteiskunnassa sivistystä, toimeliaisuutta ja toivoa.

Esityksessään Hanna Forssell kertoo,, miten muutoshanke tehdään 2023-2027. Uudistus tarkoittaa museotyössä esimerkiksi läpi organisaation leikkaavia sujuvia tuotantoprosesseja, tulevaisuuden museoalan osaamistarpeiden kartoitusta ja asiakasymmärrykseen perustuvaa vierailukokemuksen muotoilua. Kumppanuudet, luovien alojen työllistäminen ja taloudellinen kestävyys ovat myös työn ytimessä.


Luo kotisivut ilmaiseksi! Tämä verkkosivu on luotu Webnodella. Luo oma verkkosivusi ilmaiseksi tänään! Aloita